Rogue Trakehners

Court of Chusovoya Rogue

Tämä on virtuaalihevonen

KTK-II

☆    Trakehner, tamma
☆    Punaruunikko, 172cm
☆    Syntynyt 11.06.2025 - 4v
☆    Koulupainotus, GP
☆    VH25-021-0245

☆    Omistaja Sorel (VRL-00884)  
☆    Kasvattaja Sorel / Rogue Trakehners  



Vuoden 2025 astutuksia suunnitellessa tarkoitus oli laittaa Court of Miraclesin varsa myyntiin mutta sieltä syntyi niin kaunis ja täydellinen tammavarsa, että en mitenkään voinut sitä tehdä! Meillä oli tallissa Court of Miraclesista jo orijälkeläinen, joka oli kilpauransa saanut kunnialla päätökseen GP-tasolta. Tässä laitumelle syntyneestä tammavarsassa oli jotain niin kaunista, että en vain pystynyt lähteä sitä myymään. Onneksi kotipuolesta ei hirveästi tarvinnut maanitella ja anella, voisiko varsa sittenkin jäädä kotiin. Nyt myöhemmin voin todeta, että tämä oli oikea päätös.

Varsana Sovaya oli todella rohkea ja kaikkialle sen täytyi päästä tutkimaan uusia paikkoja ja juttuja. En osaa edes sormilla laskea, kuinka monta kertaa Sovayaa on metsästetty pitkin tallialuetta, kun varsa oli livahtanut laitumelta taas omille seikkailuilleen ja emänsä juoksi pitkin laidunta kiljuen tenavansa perään. Kaukaa jo kuuli, jos Sovaya oli lähtenyt retkillensä. Uskon vahvasti, että varsan emä oli jo sitä mieltä, että toivottavasti tämä on viimeinen jälkikasvu hänelle koska välillä todella kävi sääliksi Miraa, joka murehti varsansa takia ihan liikaa. Varsan rohkeus on säilynyt aikuisuuteen asti mutta onneksi karkailut jäivät kun järkeä kasvoi varsaan hieman lisää. Nykyisin Sovaya pysyy tarhassa ja laitumella ilman, että sähkötkään olisivat päällä. Edelleen uudet asiat kiinnostavat punaista tammaa.

Hoitotilanteissa Sovaya saattaa olla hieman häseltävä ja touhukas, toisia tapa ärsyttää suunnattomasti mutta me olemme jo tottuneita tähän. Joskus hevoselle voi antaa hieman heinää, jolloin hoitaminen on helpompaa. Järin pitkä pinna sillä ei ole, eikä sen vahvuuksiin kuulu liian pitkä odottaminen - yleensä härvääminen alkaa tällöin. Kun käytävältä kuuluu ulos asti hitaasti mutta antaumuksella kavion kaapiessa betonilattiaa, ei tarvitse suuremmin arvailla, kuka hevosista on käytävällä kiinni. Nopeat ja tarmokkaat liikkeet ovat Sovayan mielestä näyttäviä, tämä maailma ei malta odottaa koska seikkailut ovat edessäpäin! Et varmasti ylläty, jos kerron, että Sovaya ei ole meidän kengittäjän suosikki asiakas?

Ratsuna Sovaya on yksi suosikkejani! Tamma liikkuu mielellänsä, hyvällä mekaniikalla ja energialla. Sitä ei tarvitse patistaa, ei ratsastaa naama irvistäen vaan GP-tason liikkeitä pystyy tekemään hymyillen ja iloisena. Hevonen tekee aina 110% ja se on näkynyt myös radoilla. Sovayalla ratsastan yleensä minä ja olen todella kiitollinen siitä, että olen löytänyt hevosen kanssa niin syvän yhteyden että yhteistyö on saumatonta ja pystymme kumpikin luottamaan toistemme tekemisiin. Sovaya yrittää aina parhaansa ja tekee työtä mielellään. Maastossa tamma kulkee rautaisten hermojensa ansiosta huolettomasti mutta pidemmillä laukkasuorilla saattaa takapää pompata liikaa innostuessaan. Esteillä Sovaya innostuu turhankin paljon, joten olemme tyytyneet mielummin kavalettien ja puomien avulla jumppailuun kentällä. Maastoesteille meno voisi olla risti omaan arkkuuni, joten ne jätetään suosiolla tämän hevosen kohdalla välistä.






Jälkeläiset:

- ei vielä jälkeläisiä


i. Chelyshov

trak, m, 174cm
Ch, KTK-I, KRJ-I

ii. Nohov

trak, m, 175cm
evm

iii. Alchyon xx

evm

iie. Nadezhda

evm

ie. Chalysnya

trak, mrn, 168cm
evm

iei. Rodion

evm

iee. Chelmaya

evm

e. Court of Miracles

trak, prn, 169cm
VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-II

ei. Wonders of the Ancient World

trak, rn, 168cm
evm

eii. Things To Be Seen

evm

eie. Worship of False Gods

evm

ee. Come What May

trak, tprn, 167cm
evm

eei. Romanze

evm

eee. Champagne Moment

evm


☆ Kilpailee porrastetuissa KRJ:ssä.

» tahti ja irtonaisuus 1076.45 p.
» kuuliaisuus ja luonne 996.69 p.

Kouluratsastuksessa 2073.14 op (vt 5/10)

Saavutukset
KTK-II - (11/25)   - 19+19+18+18=74p.


☆ Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut Sorel)

teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti

teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti